Olet täällä

Alkoholipolitiikalla onnistuttu vähentämään alkoholihaittoja Itä-Euroopassa

26.11.2018
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry osallistui Euroopan kahdeksanteen alkoholipoliittiseen konferenssiin Edinburghissa 20.–21.11.2018. Lähes kolmesataa asiantuntijaa kokoontui ajankohtaisten alkoholipoliittisten teemojen lisäksi kuulemaan FYFA-hankkeesta, jonka yhtenä toteuttaja EHYT ry toimii.

Maailman terveysjärjestö WHO:n Euroopan alueella kulutetaan eniten alkoholia kaikista maanosista. Tuoreen tutkimuksen mukaan joka kymmenes kuolema johtuu alkoholisyistä, kun mukaan lasketaan alkoholiin liitännäiset sairaudet, onnettomuudet ja väkivaltatapaukset. Vuonna 2016 tämä tarkoitti Edinburghissa puhuneen professori Jürgen Rehmin mukaan 928 800 alkoholista suoraan tai välillisesti aiheutunutta kuolemantapausta Euroopassa ja Venäjällä.

Itäisessä Euroopassa alkoholihaitat ovat kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana vähentyneet alkoholipoliittisen sääntelyn kiristymisen myötävaikutuksella. Merkittäviä alkoholipoliittisia kiristyksiä on toteutettu muun muassa Venäjällä ja Virossa.

Venäjällä on viimeisen kymmenen vuoden aikana toteutettu useita alkoholiveron korotuksia sekä rajoitettu alkoholin markkinointia. Alkoholi on maassa edelleen suuri ongelma, mutta kulutus on  kääntynyt laskuun. Myös Viro on toteuttanut merkittäviä alkoholipoliittisia kiristyksiä, jotka todennäköisesti tulevat edelleen laskemaan alkoholin kokonaiskulutusta ja Suomeen kohdistuvaa matkustajatuontia.

EHYT ry mukana kansainvälisessä alkoholihaittojen ehkäisyhankkeessa

Konferenssissa esiteltiin eri maiden ajankohtaisten kokemusten lisäksi myös yksittäisiä hankkeita. EHYT ry on mukana FYFA-hankkeessa (Focus on Youth, Football & Alcohol), joka etsii keinoja nuorten alkoholihaittojen ehkäisemiseksi. Hankkeessa selvitetään sekä kansainvälisten urheiluliittojen että paikallisten jalkapalloseurojen näkemyksiä esimerkiksi alkoholin roolista ja markkinoinnista urheilutapahtumissa.

EHYT ry tuo esille lasten ja nuorten äänen haastattelemalla 14-vuotiaita jalkapallojunioreita kuudessa Euroopan maassa.

"Nuoret itse ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. On todella kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä he ovat alkoholin ja urheilun suhteesta sekä urheiluseuran mahdollisuuksista toimia ehkäisevän päihdetyön foorumina", toteaa hanketta EHYTissä toteuttava Leena Sipinen.

Lisätietoja:

www.ehyt.fi/fyfa

www.8eapc.eu

 

 
X