Olet täällä

Asunnottomien yön teemana on ennaltaehkäisy

12.10.2016
EHYT ry ja sen jäsenyhdistykset järjestävät useita tapahtumia Asunnottomien yönä 17.lokakuuta ympäri maan. Tapahtumia on Helsingissä, Joensuussa, Kajaanissa, Lahdessa, Oulussa, Pirkkalassa, Porissa, Turussa ja Tampereella.

Asunnottomien yön tämän vuoden teema on asunnottomuuden ennaltaehkäisy. Suomessa asunnottomien määrä on ollut laskussa jo vuosikymmeniä: vielä 1980-luvulla asunnottomia oli noin 18 000, kun vuonna 2015 heitä oli noin 7000. Lasku jatkui viime vuonna koko maassa, mutta yksittäisissä kaupungeissa, Helsingissä ja Turussa, asunnottomuus kasvoi.

”Suomessa on tehty hyvää työtä asunnottomuuden poistamiseksi. Kohtuuhintaista ja sosiaalista asuntotuotantoa tarvitaan kuitenkin lisää erityisesti kasvukeskuksissa. Asumisen hinta on yksi suurimmista kaupunkiköyhyyden aiheuttajista, joka johtaa pahimmillaan asunnottomuuteen”, sanoo järjestöpäällikkö Jiri Sironen EHYT ry:stä.

Asunnottomuutta ehkäisee myös se, että panostetaan hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseen, mukaan lukien ehkäisevä päihde- ja mielenterveystyö.

”Eri järjestöjen matalan kynnyksen toiminnan resurssit pitää turvata meneillään olevassa sote-uudistuksessa. Esimerkiksi kohtaamispaikkatoiminta tukee laajasti ihmisten elämänhallintaa ja ehkäisee asunnottomuutta”; Sironen sanoo.

 

EHYT ry on mukana Asunnottomien yön tapahtumissa, tervetuloa mukaan:

Helsinki
Helsingin Elokolo (Toinen Linja 31) 17.10. klo 18–24: Keskustelua asumisesta ja asunnottomuudesta.
Helsingin sosiaalinen oikeudenmukaisuus ry järjestää soihtukulkueen Hakaniemen torilta Dallapé -puistoon klo 18. Asunnottomien yön tulet sytytetään Dallapé-puistossa klo 19, jossa järjestetään myös Helsingin Asunnottomien yön päätapahtuma. Lisätietoja: aluetyöntekijä Markku Heino, markku.heino@ehyt.fi, p.040 519 5730

Joensuu
Soroppi ry järjestää 17.10. Joensuun Asunnottomien yön tapahtumia. Ohjelmassa mm. klo 7.30–9.30 Joensuun Kansalaistalon puuroaamu (Torikatu 30), klo 10–14 Joensuun Kauppatorilla toritapahtuma, jossa mm. ruoan ja vaatteiden jakoa. Klo 15–20.30 tapahtuma Joensuun Kansalaistalolla (Torikatu 30), hyvinvointipalveluja, vaatepankki ja Karuselli-duo esiintyy. Klo 17–18 Kulttuurikahvila Laituri (Itäranta 10) Viinapiru-elokuvan ensi-ilta. Lisätietoja: toiminnanjohtaja Marko Haakana, marko.haakana@telemail.fi, p. 0400 262 167

Kajaani
Kajaanin Työvoimayhdistys ja Spartak Kajaani ry järjestävät ensimmäistä kertaa Kajaanin Asunnottomien yön tapahtuman 17.10. Raatihuoneen torilla klo 19–22. Tarjolla lämmintä juotavaa, kynttilän lämpöä, vaahtokarkkien grillausta, mahdollisuus kokeilla lehtiroskiksessa nukkumista, mahdollisuus lähettää terveisiä päättäjille sekä tietoa asunnottomuudesta. Lisätietoja: Toimintakoordinaattori Kirsi Huotari, kirsi.huotari@kajaani.net, p. 044 314 0098

Lahti
EHYT ja Lahden Elokolo järjestävät ohjelmaa Kasisalilla (Sammonkatu 8) klo 19–22. Tämän vuoden teema Lahdessa on Välitä varhain. Tilaisuuden juontajana toimii sosiaalineuvos Antti Honkonen. Ohjelmassa mm. Maija Raikamon ohjaama asunnottomuudesta kertova näytelmä Elämää laatikon sisällä, keittotarjoilu kahveineen sekä elintarvikkeiden jakoa ja kierrätystori. Lisätietoja: Aluetyöntekijä Jukka Suomilammi, jukka.suomilammi@ehyt.fi, p. 0400 252 511

Oulu
EHYT on mukana Asunnottomien yön tapahtumassa 17.10 klo 16–22 rotuaarilla teltalla, josta jaetaan lämmintä makkaraa ja kahvia tuhannelle ensimmäiselle sekä tietoa kaikille paikalle saapuville. Lisätietoja: Aluekoordinaattori Sinikka Korpela, sinikka.korpela@ehyt.fi, p. 0400 274 833

Pirkkala
Pirkkalan Elokolo järjestää Asunnottomien yön tapahtuman 17.10. klo 18–21 Suupantorilla. Ohjelmassa on puheita, musiikkia, ilmaista hernerokkaa soppatykistä sekä kahvia ja pullaa. Puhujien joukossa on EHYT ry:n järjestöpäällikkö Jiri Sironen. Lisätietoja: Aluetyöntekijä Riitta Sattilainen, riitta.sattilainen@ehyt.fi, p.050 407 1044

Pori
Tapahtuma Porin seudun työttömien yhdistyksellä (Mikonkatu 21) klo 18 alkaen: Tulet syttyvät, tapahtumassa puheita ja musiikkia, tarjoilua (hernekeittoa, makkaraa, kahvia). Pihlavan asukastuvalla klo 9 alkaen kahvia ja keskustelua teemasta, sitten Pihlavan kylätalo klo 12-15 makkaraa, mehua, keskustelua ja pihlaleikkejä. Lisätietoja: Heikki Kemppainen kemppainen.heikki@gmail.com p., 041 570 7383.

Turku
Turun Elokolo (Yliopistonkatu 14) 17.10. klo 18–22, keittoa, kahvia ja keskustelua. Lisätietoja: Aluetyöntekijä Liisa Äyräs, liisa.ayras@ehyt.fi, p.040 455 2874

Tampere
EHYT ja Tampereen Elokolo ovat mukana Kumppanuustalo Arttelin (Salhojankatu 42) Asunnottomien yön tapahtumassa 17.10. klo 18–23. Tapahtumassa tuodaan hankalan arjen keskelle hetkeksi musiikkia, puheita ja yhdessäoloa sekä jaetaan lämmintä ruokaa ja vaatteita. Puhujien joukossa on EHYT ry:n järjestöpäällikkö Jiri Sironen. Lisätietoja: Aluetyöntekijä Riitta Sattilainen, riitta.sattilainen@ehyt.fi, p.050 407 1044

Suomessa vietettävä Asunnottomien yö on osa YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi 17. lokakuuta. Lisätietoja Asunnottomien yöstä www.asunnottomienyo.fi

Riikka Perälän blogi Asunnottomuuspolitiikasta hyvinvointipolitiikkaan

 
X
CAPTCHA
Vahvista, että olet oikea käyttäjä, etkä botti
5 + 6 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.