Olet täällä

Keittiötöitä ja kohtaamisia: vuosi EHYTin tapahtumatuottajana

06.11.2019
Kohta on vuosi vierähtänyt Turussa tapahtumatuottajana. Työ on ollut kaikkea sitä, mitä siltä toivoinkin.

Tehtävässä olen pystynyt hyödyntämään vuosien kokemustani järjestömaailmasta, Turun alueen järjestöjen ja opiskelijamaailman tuntemusta sekä koulutustani sosiologina ja valtiotieteiden maisterina. Suurin syy, miksi aikoinani hain Paikka auki -hankkeen rahoittamaan työhön ja miksi siitä olen niin pitänyt, on ollut sen valtava monipuolisuus ja sen tuomat mahdollisuudet. Ja tottakai ihmiset, joiden kanssa olen työtä tehnyt ja joille olen sitä tehnyt.

Olen päässyt tekemään ehkäisevää päihdetyötä Turun aluetyöntekijän Liisa Äyräksen rinnalla, järjestämään ja osallistumaan isoihin tapahtumiin sekä pitämään kohtaamispaikka Pop up -Elokoloa opiskelijoille. Toisaalta EHYTin jäsenjärjestöt Turun alueella ovat työllistäneet minua useilla kiinnostavilla projekteilla, kuten vaalipaneelilla, retkillä ja luentotilaisuuksilla. On ollut kiinnostavaa päästä tutustumaan järjestöjen erilaiseen toimintaa. Mieleen ovat jääneet myös Hiljainen köyhyys Turussa -seminaari, Länsi-Suomen aluefoorumi ja Perhekahvila Myötätuuli. 

Liisa Äyräs otti minut heti alussa lämpimästi vastaan ja ryhdyimme suunnittelemaan tulevaa vuotta: paljon olemmekin yhdessä saaneet aikaiseksi. Hyvin tärkeäksi työssäonnistumisessa ja siinä jaksamisessa olenkin nähnyt Liisalta saamani avun ja tuen. Puhumattakaan yhdessä pidetyistä tuumaustauoista. Läsnäoloni mahdollistanut se, että Liisa on päässyt paremmin osallistumaan toimiston ulkopuolisiin kokouksiin ja tilaisuuksiin. 

Turun Elokolon vaihteleva ja ihmisläheinen arki tuli minulle alusta alkaen tutuksi. Jo ensimmäisellä viikolla olin järjestämässä puurojuhlaa ja mukana vapaaehtoisten pikkujouluissa. Vaikka vietänkin aikaa toimistossa ja järjestämissäni tapahtumissa, olen nähnyt tärkeäksi osallistua toimiston kanssa samoissa tiloissa toimivan Elokolon arkeen. Olen saanut tavata lukuisia ihania ihmisiä, joiden kanssa olen käynyt hyvin erilaisia keskusteluja maan ja taivaan väliltä. Toimistoarkeen on tuonut hyvää vaihtelua, kun on päässyt välillä pyörähtämään apuna keittiössä tai mopin varressa. Minulla on ollut vapaus toteuttaa itseäni työssäni. Olen päässyt ideoimaan, toteuttamaan omia suunnitelmiani ja työskentelemään hyvin laajan yhteistyöverkoston kanssa.

Minusta on ollut tärkeää, että tunnen ja tiedän ne ihmiset, joille työtäni teen. Haluan järjestää sellaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, jotka kiinnostavat meidän kävijöitämme ja kohderyhmäämme sekä tuovat Elokolon toimintaa tutuksi myös ulkopuolisille. Vuoden aikana olen huomannut, että Turun Elokolossa käy laaja joukko erilaisia, tavallisia ihmisiä. Samassa pöydässä voi palapeliä koota vuosikymmeniä raittiina ollut eläkeläinen, rokkari, vanha merimies ja vaimoaan hoitava omaishoitaja. Kävijöiden ikähaarukka vaihtelee 30-90-vuoden välillä, on miehiä ja naisia. Osa on käynyt kerran työvuoteni aikana, osan kanssa olen vaihtanut ajatuksia lähes päivittäin. On ollut suuri ilo päästä tuntemaan heidät.

Edellisessä työssäni en tavannut asiakkaitani, jolloin huomasin kaipaavani kohtaamista ja sitä, että näen ihmisten ilmeistä ja olemuksesta, oliko tilaisuus onnistunut. Olen ollut erittäin tyytyväinen, että olen saanut tehdä työtä monenlaisille ihmisille ja samalla oppinut tuntemaan heidän tarpeensa ja kiinnostuksen kohteensa.

Tapahtumia järjestäessäni olen pitänyt mielessäni, että ei se määrä vaan se laatu. Infotilaisuus voi olla erittäin onnistunut, vaikka ihmisiä olisi ollut vain muutama, jos he kaikki ovat olleet innokkaina mukana. Toisinaan onnistumisen merkki on ollut pelkkä ihmisten innostus ja “pöhinä” jostain tulossa olevasta jutusta. Sammakkoretki Ruissaloon oli kuuma puheenaihe jo viikkoja ennen kun siellä oli edes käyty. Kaikki keskusteluun osallistuneet pääsivät osaksi innostusta ja tunnelmaa, vaikka eivät olisi itse retkelle lähteneetkään.

Työni loppuu marraskuun lopussa. Olen kaikille yhteistyökumppaneilleni kiitollinen saamastani luottamuksesta ja erilaisista mahdollisuuksista. Toivottavasti tapaamme tulevaisuudessa!

 

 

Avainsanat: 
Elokolo
 
Maaria Lilja
EHYT ry
X
CAPTCHA
Vahvista, että olet oikea käyttäjä, etkä botti
13 + 2 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.