Sosiaalinen media voi pelottaa ikäihmistä

ikäihminen sosiaalisessa mediassa.

ikäihminen sosiaalisessa mediassaKonferenssissa oli erityisesti käsillä tekoäly, oman oppimisen omistajuus, elinikäinen oppiminen ja disinformaatio. Jäin pohtimaan näitä kaikkia ikäihmisen näkökulmasta, mutta erityisesti disinformaatiota, josta on puhuttu Suomessakin useasti kuluneena vuonna. Monella ikäihmisellä sosiaalisen median kokonaisvaltainen ymmärrys on vasta muodostumassa, joten mikä merkitys somessa olevalla valheellisella tai vääristellyllä sisällölle on heille?

Ajatellaan vaikka yli 70-vuotiasta mummoa, joka on jo jonkin aikaa whatsappaillut (käyttänyt siis sosiaalisen median pikaviestipalvelua nimeltä WhatsApp). Nyt hän haluaisi alkaa käyttää Facebookia, koska yhdistykset, joiden toiminnassa hän on mukana, tiedottavat ja toimivat myös siellä. Facebookissa mummolla on vastassa käyttäjien, viestien, tekstien, kuvien ja videoiden paljous. Parin viikon jälkeen hän on päässyt jyvälle siitä, miten oma profiili eroaa yhdistyksen Facebook-sivusta ja mikä on Facebook-ryhmä. Apua hän on saanut vertaisohjaajalta ja lapsenlapsilta. Silti mummoa hiukan pelottaa: osa Facebookin keskusteluista on ihan asiallisia, mutta osa antaa kuvan ihan erilaisesta maailmasta tai yhteiskunnasta. Mummosta tuntuu, että ihmiset käyttäytyvät hyökkäävästi ja vain muutamien tuttujen kanssa uskaltaa jutella.

Jos vasta someen tutustuva ihminen törmää vähän väliä ristiriitaiseen tietoon, riitaisiin keskusteluihin, syytöksiin, manipuloituihin kuviin ja viesteihin, kuinka hän voi kokea sosiaalisen median turvalliseksi? Uskallan väittää, että moni sosiaalista mediaa paljon käyttävä osaa toimia siellä turvallisesti ja hahmottaa esimerkiksi mikä on valeuutinen. Ja monelle heistä sosiaalinen media on turvallinen paikka, osa elämää. Mutta vasta-alkajalla ei välttämättä ole vielä tarpeellista sosiaalisen median lukutaitoa.

Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemien tutkimusten mukaan 65-74 -vuotiaista 21%:a seuraa yhteisöpalveluja ja 75-89 -vuotiaista vasta 5%:a. Kuinka moni näistä ikäihmisistä on kokenut hämmennystä tarkastellessaan sosiaalisessa mediassa olevia sisältöjä ja kokenut ne faktapohjaisiksi ja luotettavaksi tiedoiksi?

On hienoa, että ikäihmiset ovat kiinnostuneita ja innostuneita sosiaalisesta mediasta, mutta samalla toivon, että me siellä aktiivisesti toimivat tukisimme ikäihmisen medialukutaidon kehittymistä ja heidän rohkeuttaan käyttää sosiaalisen median palveluita.

Entä miten sille kuvitellulle 70-vuotiaalle mummolle kävi Facebookissa? Kun hänen medialukutaitonsa kehittyi ja Facebookin logiikan sekä rakenteiden ymmärtäminen kasvoi, hän alkoi toimia aktiivisesti erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Hän myös opasti muita sosiaalisen median saloihin. Tai näin ainakin minä toivon.

Jotkut ovat sitä mieltä, että ikäihmisten ei enää kannata kiinnostua sosiaalisesta mediasta. Me LähiVerkossa ajattelemme, että sosiaalisen median kautta ikäihminen voi solmia monipuolisia tuttavuuksia, kokea yhteenkuuluvuutta ja pysyä mukana yhteiskunnan digitalisaatiossa. Taitojen avulla voi myös hakea tukea ja tietoa verkosta. Mediasivistys ja medialukutaito ovat elinikäisen oppimisen osia ja kuuluvat myös yli 60-vuotiaille.

Ida-Maria Pankka
LähiVerkon projektisuunnittelija

Lähde:Tilastokeskus