Olet täällä

Valmistaako Ruotsi nuuskaa maansa ulkopuolisille markkinoille?

28.02.2020

 

Pyöreät punavalkeat nuuskapurkin etikettitarrat ovat vaivihkaa yleistyneet siellä täällä. Niitä näkee liimattuna lähes kaikkialle; läppäreihin, puhelimiin, kuulokkeisiin, kypäriin, seiniin ja tolppiin. Kyseessä on Suomeen runsain määrin salakuljetetun, ja siten myös nuorten käsiin päätyvän nuuskamerkin helposti irtoavat ja uudelleen liimautuvat etikettitarrat. Kyseinen ”denssi” -nuuska näkyy myös joidenkin suomalaisten hiphopartistien musiikkivideoilla, sosiaalisen median kanavissa ja kappaleiden sanoituksissa. Etenkin monet nuoret tunnistavan brändin, vaikkei nuuskaa käyttäisikään.

Denssi valmistetaan Ruotsissa, jossa nuuskan myynti ja valmistus on laillista. Ruotsi on saanut Euroopan Unionissa erityisvapauden myydä nuuskaa, sillä ehdolla, että se ei saata sitä muiden EU-maiden markkinoille. Sattumoisin kuitenkin kyseinen tuote on suosittu lähinnä Suomessa, eikä sitä Ruotsissa useinkaan edes tunneta. Nuuskaa myyvät kauppiaatkin kertovat, että sitä ostavat asiakkaat ovat pääsääntöisesti Suomesta. Kiinnostaisikin tietää, että keitä varten tuota kyseistä nuuskaa sitten valmistetaan, jos ei ruotsalaisia?  

Suomessa, kuten monessa muussakin maassa tupakkatuotteiden mainonta on kielletty lailla. Tupakkateollisuus, johon nuuskakin kuuluu, käyttää kuitenkin joka vuosi miljardeja euroja tupakkatuotteiden maailmanlaajuiseen markkinointiin ja sponsorointiin. Markkinoinnin kohderyhmänä ovat erityisesti lapset ja nuoret, sillä enemmistö tupakkatuotteita käyttävistä aloittaa käytön alaikäisenä. Koska mainontaa ei meillä sallita, joutuu tupakkateollisuus keksiä jatkuvasti uusia keinoja tuotteidensa markkinointiin. Mitä nuuskapurkkien etikettitarroihin tulee, vaikuttaa se olevan ovela keino nuuskateollisuudelta valjastaa nuoret markkinoinnin tekijöiksi. Nuuskatarroja liimaava nuori ei välttämättä tule ajatelleeksi toimivansa tupakkateollisuuden eduksi.

Denssissä on hyvin korkea nikotiinipitoisuus (22mg/g) ja pH-arvo, jotka molemmat edesauttavat nikotiiniriippuvuuden syntymistä. Nuoret ovat erityisen alttiita nikotiiniriippuvuuden kehittymiselle, sillä heidän hermostonsa on vasta kehittyvä. Mitä useampi aloittaa nikotiinituotteiden käytön nuorena, sitä enemmän rahaa valuu tupakka- ja nuuskayhtiöille. Se jos mikä on epäeettistä liiketoimintaa.

Avainsanat: 
nuuska nuoret nuuskahanke
 
Hanne Munter
Nikotiinihankkeen projektipäällikkö
X
CAPTCHA
Vahvista, että olet oikea käyttäjä, etkä botti
15 + 3 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.