Olet täällä

Vapauden päivät

11.04.2017
Ikkunasta näkyy pihakoivu. Lumi on sulanut ja pikkulinnut laulavat puissa. Kesken jäänyt piharakennus pitäisi kai rakentaa loppuun. Istun kahvimuki kädessä tuijottamassa ikkunasta ulos, olen ollut tässä jo pari tuntia. Näin olen tehnyt jo 278 aamuna; tuijottanut muuttuvaa, mutta samalla muuttumatonta kotipihaa.

Töissä odotin tätä. Rauhallisia kiireettömiä aamuja, kun saisin herätä silloin kun haluan, syödä rauhassa aamupalan katsellen ikkunasta ulos. Tehdä kaikkia kotitalon pieniä remppahommia, käydä kalassa, hakea kirjastosta uuden dekkarin ja lukea sitä kuistilla kevätauringossa. Ei enää työporukan iltamenoja, ei tarvitsisi koskea siihen tietokonerakkineeseen, ei kiertämistä ympäri Suomea kauppaamassa ja sopimassa tai puolison nalkutusta siitä, miksi en ole ikinä kotona.

Tein ne kaikki haaveilemani asiat ensimmäisinä kuukausina ja sitten jäin tähän. Katsomaan ulos ikkunasta. Haen minä kaupasta juuston, leivän, saunakaljan ja muikkuja, kun en ole käynyt enää edes kalassa. Miksi minä jäin tähän? Ikkunan ääreen. En oikeastaan tiedä.

Tyttö käy joskus. Silloin keitän kahvit kahdelle, muistan kysellä kuulumiset ja lakaista pölyt lattialta juuri ennen kuin kello soi. Aina se ihmettelee miksi olen vain kotona, olenko puhunut ex-puolisoni kanssa ja lopuksi yrittää houkutella kylään suurelle kirkolle. Mitäs minä siellä?

Haen jääkaapista saunakaljan. Pihalle on lentänyt varis.

Yllä oleva kuvaus on kuvitteellinen tarina, mutta ei kaukana siitä mitä eläkkeelle siirtyminen voi tarkoittaa. Omat odotukset ovat kovat, mutta eläkkeellä oleminen onkin toisenlaista. Eläkkeelle siirtyminen on yksi suurimpia muutoksia ihmisien elämästä ja se on ladattu täyteen toiveita, haaveita, mahdollisuuksia ja suunnitelmia. Eläkepäivät ovat kuin kultapata, joka odottaa sateenkaaren päässä. Osittain nuo odotukset voivatkin täyttyä, mutta eläkkeelle siirtymisessä voi tulla eteen paljon sellaisia asioita, joita ei olisi voinut kuvitellakaan kohdalleen. Kaveripiirin pieneneminen, avioero, oma sairastuminen, lähimmäisen sairastuminen, isovanhemmuus, tulotason laskeminen…

Yksi suurimmista muutoksista on oman identiteetin muuttuminen. Enää ei olekaan osa tiivistä työporukkaa, rautainen ammattilainen, jolta löytyy vastaukset ongelmiin. Onkin eläkeläinen, jolla olisi virtaa tehdä vaikka mitä, mutta kotioveen ei koputella kyselemään vastauksia ongelmiin. Herää kysymys siitä, kuka minä olen eläkkeellä ja miten valmistaudun tuohon elämänmuutokseen? Miten yleensäkään kestän suuret muutokset elämässäni? Miten voisin hyödyntää työelämässäni oppimia taitoja eläkkeellä? Voisinko löytää elämääni jotain kokonaan uutta eläkkeellä? Miten saisin haaveet ja todellisuuden kohtaamaan?

***

EHYT ry pilotoi yhdessä Eläkeliiton ja Seurakuntaopiston Agricolan kanssa Elämänpolun risteyksessä –koulutuksen tänä syksynä. Se sopii pian eläkkeelle jääville kuin myös juuri eläkkeelle jääneille. Kurssi valmentaa eläkkeelle siirtymiseen ja auttaa löytämään omasta elämästä voimia muutokseen. EHYT tukee neljäntoista osallistujan kurssille osallistumista maksamalla heidän puolestaan osallistumismaksun. Elämänpolun risteyksessä -koulutuksia järjestetään Järvenpäässä 6.-8. lokakuuta ja 10.-12. marraskuuta.

Lue lisää lokakuun Elämänpolun risteyksessä -koulutuksesta
Lue lisää marraskuun Elämänpolun risteyksessä -koulutuksesta

 
Ida-Maria Tanhua
Projektisuunnittelija, LähiVerkko-hanke, EHYT ry