Olet täällä

EHYT ehdottaa pelitoiminnan valvontayksikön perustamista

31.10.2019
Veikkauksen toimenpiteet vastuullisuuden parantamiseksi ovat hyviä, silti Veikkausta on ohjattava ja valvottava, muistuttaa EHYT.

Veikkaus kertoi 31.10. tiedotustilaisuudessaan uudesta strategiastaan ja merkittävistä muutoksista vastuullisuuslinjauksiinsa.

”Joukossa on oikeansuuntaisia linjauksia, kuten tunnistautumisen tuominen kaikkiin peleihin ja sen kautta hallinnan välineiden lisääminen muun muassa mahdollistamalla pelirajoitukset sekä antamalla tietoa pelien haitallisuudesta. Pidämme hyvänä myös markkinoinnin ja raha-automaattien määrän vähentämistä sekä Veikkauksen osoittamaa halua selvittää, miten sosioekonomiset tekijät voidaan huomioida automaattien sijoittelussa”, sanoo projektipäällikkö Tapio Jaakkola EHYT ry:n Arpa-projektista.

Veikkaus siirtää nyt selkeästi toimintansa painotusta kohti rahapelihaittojen ehkäisyä. Kilpailu ulkomaisen rahapelitarjonnan kanssa on asia, joka nousi tiedotustilaisuudessa esiin. Edelleen näyttää siltä, että kilpailuun vastataan tuottamalla lisää uusia nopeita pelejä suomalaisille pelattavaksi, mikä ei ole rahapelihaittoja torjuva toimi.

”Jää edelleen nähtäväksi, kuinka Veikkauksen esittämät toimenpiteet toteutuvat ja mitä vaikutuksia niillä on rahapelihaittojen yleisyyteen. Vaikutusten seuranta on tärkeää ja siksi olisikin keskityttävä valvonnan ja ohjauksen toimivuuteen”, Jaakkola muistuttaa.

Valvonnasta ja ohjauksesta huolehtimiseksi EHYT ehdottaa perustettavaksi erillistä ”gambling boardia” eli pelitoiminnan valvontayksikköä nykyisen hajautetun vastuunkannon sijaan. Tarvitaan itsenäinen valvova viranomainen, jolla on valtuudet puuttua kaikkeen kotimaiseen ja ulkomailta tulevaan rahapelitoimintaan.

Rahapelihaittojen ehkäisyn tavoitteissaan EHYT on vaatinut useiden vuosien ajan seuraavia parannuksia Veikkauksen vastuullisuustoimintaan:

  • pakollista tunnistautumista kaikkiin peleihin
  • lisää hallinnan välineitä pelaajille
  • tietoa pelien sisällöstä ja haitallisuudesta pelaajille
  • markkinoinnin vähentämistä
  • rahapeliautomaattien määrän vähentämistä sekä
  • sosioekonomisten tekijöiden huomiointia rahapeliautomaattien sijoittelussa.

EHYT katsoo, että yksinoikeusjärjestelmä on mahdollista saada vastuulliseksi tarkoituksenmukaisella ohjauksella ja valvonnalla.

 

Oikaisu 5.11.2019: Pelitoiminnan vastuullisuusyksikkö on muutettu pelitoiminnan valvontayksiköksi.

Lisätiedot

Tapio Jaakkola
projektipäällikkö, Arpa-projekti
puh. 050 463 8212
tapio.jaakkola@ehyt.fi

Juha Mikkonen
toiminnanjohtaja
puh. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi

 
X
CAPTCHA
Vahvista, että olet oikea käyttäjä, etkä botti
3 + 12 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.