EHYTin kohtaamispaikat toimivat etänä toukokuun loppuun saakka

kukat.

EHYTin Elokolojen työntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse kunkin Elokolon aukioloaikana. Kohtaamispaikat suljettiin noin kaksi viikkoa sitten, mutta puheluita on työntekijöiden mukaan tullut aika vähän. Siksi työntekijät ovat soitelleen kävijöille, jos vain heidän numeronsa on ollut työntekijöiden tiedossa. Apua soittoihin on saatu myös muilta, esimerkiksi Pirkkalassa Elopilkku ry:n puheenjohtaja Jorma Schukoff on ollut aktiivisesti mukana soittoringissä.

­ Soittoihin on poikkeuksetta suhtauduttu hyvin ilahtuneesti. Suurin huoli on ehkä ollut kotona olo ja  yksinäisyys. Toisaalta ihmisillä on myös positiivisuutta ja ”kyllä tästä selvitään, pahemmastakin on selvitty”—asennetta”, kertoo Pirkkalan ja Tampereen Elokolojen vastaava Riitta Sattilainen.

Kuluvalla viikolla on alkanut tulla kysymyksiä siitä, missä jaettaisiin ilmaisia elintarvikkeita tai missä voisi hoitaa asioitaan tietokoneella.

­Näitä on selvitelty ja tiedotettu kysyjille. Nämä kysymykset tulevat varmaan jatkossa Elokolojen sulun ja koko koronakriisin pitkittyessä lisääntymään, arvioi Sattilainen.

Etäkahvila kutsuu juttelemaan

Kaikille avoin etäkahvila on järjestetty nyt kaksi kertaa. Paikalla on ensimmäisillä kerroilla ollut kymmenkunta kävijää

­Toteutamme etäkahvilan Zoomissa, koska se on osallistujille helppokäyttöisin. Osallistua voi videoyhteyden tai pelkän chatin kautta, kertoo kohtaamispaikkakoordinaattori Emmi Siirtonen Tampereen Mielikahvilasta.

Etätoimintaa on kehitelty yhdessä vapaaehtoisten kanssa.

­Osallistujat toivoivat, ettei koko aika menisi koronakeskusteluun, koska siihen törmää joka paikassa. Sovimme, että ensimmäisen kymmenen minuutin aikana pidetään huolihetki, jolloin voi puhua myös koronasta. Loppuaika pyhitetään muulle keskustelulle, Siirtonen kertoo.

Etäkahvilassa on luvassa muun muassa kirjoittajapiiriä asahia ja muuta liikuntaa, levyraati, käsityökertaa, yhteinen etäkeittiö ja mahdollisesti EHYTin omia koulutuksia. Mielikahvila on EHYTin ja Tampereen Mielenterveysseuran yhteinen hanke.

­Toiminta kehittyy siihen osallistuvien näköiseksi, kuten muukin kohtaamispaikkatoiminta. Lisätietoja saa Etäkahvilan Facebook-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/2670535583182118/

Elokolojen työntekijät tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostilla jokaisena arkipäivänä:

Helsinki: Mika Mikkonen p. 040 593 5305

Lahti: Jukka Suomilammi p. 0400 252 511

Tampere: Riitta Sattilainen p 050 407 1044

Turku: Liisa Äyräs p. 040 455 2874

Kaikki Elokolot: Timo Glad  p.040 527 1116

Sähköposti: etunimi.sukunimi@ehyt.fi  

Toiminnasta lisää myös Elokolojen omilla Facebook-sivuilla

Mielikahvila Tampereella:

Emmi 0503541695 I Jussi 0447624307 I Mikko 0447555003

Mielikahvilan vapaaehtoisten kauppa- ja asiointiapu Tampereella, maksuton: Jussi Huuskonen, jussi.huuskonen@mielikahvila.fi tai 044 762 4307

Yhteismaa ry:n Nappinaapurin korona apu (Mielikahvila mukana)

Nuoria tavoitellaan korona-aikana Discord-kanavalla: