Olet täällä

Haetaan pelikasvatuksen kouluttajia peruskouluihin

Tunnetko digitaalisen pelimaailman? Ehkäisevä päihdetyö EHYT rekrytoi uusia pelikasvattajia kouluissa tehtävään työhön

Onko sinulla kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelemisestä? Tunnetko pelimaailman kuin omat taskusi? Haemme uusia kouluttajia pitämään Pelitaito-oppitunteja peruskoulun 1.-9. luokkien oppilaille. Kouluttajat saavat valmiudet pitää myös teemaan liittyviä vanhempainiltoja. Oppilaiden lisäksi koulutamme koulujen henkilöstöä. Tule mukaan toimintaamme!

Haemme nyt suomenkielisiä kouluttajia erityisesti Etelä-Suomeen, Pirkanmaalle ja Etelä-Karjalaan. Haemme myös kaksikielisiä (suomi ja ruotsi) kouluttajia koko Suomeen.

Pelitaito-oppituntien tavoitteena on vahvistaa oppilaiden pelaamiseen liittyviä tietoja ja taitoja. Oppituntien aikana keskustellaan mm. pelaamisen ja arjen hallinnasta sekä pelaamiseen liittyvistä hyödyistä ja haitoista. Vanhempainilloissa ja henkilöstökoulutuksissa keskustellaan kasvattajien vastuusta, pelikasvatuksesta kouluissa ja kodeissa sekä digipelaamisen roolista lasten ja nuorten elämässä.

Oppitunnit on rakennettu siten, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua keskusteluun pelitaustastaan riippumatta. Viidennestä luokasta ylöspäin keskustelemme oppilaiden kanssa myös sosiaalisesta mediasta.

Pelitaidon kouluttajalta edellytetään:

  • kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä
  • kokemusta kouluttamisesta, opettamisesta ja/tai ohjaamisesta
  • peliharrastuneisuutta sekä hyvää tietotaitoa digitaalisesta pelaamisesta ja sosiaalisesta mediasta
  • hyviä vuorovaikutustaitoja ja valmiutta toimia haastavissakin ryhmätilanteissa
  • valmiutta matkustaa
  • mahdollisuutta tehdä keikkoja arkisin klo 8-15 välillä ja tarvittaessa arki-iltoina (vanhempainillat)

 

Luemme eduksi:

  • koulumaailman tuntemuksen
  • auton käyttömahdollisuuden (ei pakollinen)

 

Työ soveltuu parhaiten opiskelijoille ja henkilöille, joilla on mahdollisuus kouluttaa esimerkiksi päivätyönsä ohella. Kouluttajan tulee olla valmis matkustamaan kouluihin ja varautua siihen, että työpäivistä saattaa tulla ajoittain pitkiä. Matka- ja mahdolliset yöpymiskustannukset korvataan kouluttajalle ja hän on oikeutettu valtion matkustussäännön mukaiseen päivärahaan.
 

Pelikasvatus pähkinänkuoressa

Pelikasvatus on kuten kasvatus yleensä. Kiinnostuksen osoittamista, nuorten tarpeiden ja ajatusten huomioimista ja nuorten tukemista, jotta heillä on valmiudet tehdä hyvä valintoja elämässään. Tämä on tärkeää myös pelihaittojen ehkäisyssä. Digitaalinen pelimaailma on edelleen melko tuntematon useille aikuisille. Vanhempainiltojen ja henkilöstötilaisuuksien kautta voimme jakaa tietoa pelimaailmasta, pelaamisen motiiveista ja vähentää pelaamiseen helposti liittyviä konflikteja kodeissa.

Nuorille on usein hyötyä käsitellä kielenkäyttöön, tunteisiin, ajan- ja elämänhallintaan, ikärajoihin ja pelien kautta opittavia taitoihin liittyviä asioita. On tärkeää, että pelaaminen pysyy heillä positiivisena ja iloa tuottavana harrastuksena.

Lue lisää: Pelitaito.fi

EHYTin kouluttajana toimiminen edellyttää osallistumista kaksipäiväiseen kouluttajakoulutukseen 19.9-20.9.2019 Helsingissä. Peruskoulutukseen kuuluvat Pelitaito-oppitunnit, -vanhempainillat ja -henkilöstökoulutus. Kouluttaja voi halutessaan hankkia koulutuksen myös ammattilaiskoulutusten pitoon erillisessä koulutuksessa.

Korvaamme koulutukseen osallistumisesta aiheutuneet matkakulut ja järjestämme majoituksen tarpeen mukaan. Kouluttajakoulutuksen jälkeen kouluttajille järjestetään lisäkoulutusta vuosittain. Tuemme koulutyötä ja tarjoamme tukea ja soveltuvia työkaluja kouluttajien tarpeiden mukaan.

Töiden määrä vaihtelee lukukauden aikana ja työkeikat saattavat tulla lyhyellä varoitusajalla.

Oppitunneista maksetaan 20€/45 min (oppitunteja päivässä yleensä viisi), vanhempainilloista 100€/90 min ja henkilöstötilaisuuksista 50€/60 min.

 

Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain mukaisesti kouluttajaksi valitun henkilön on ennen työsuhteen solmimista esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (505/2002) 6: n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Kiinnostuitko? Täytä hakemus viimeistään 1.9.2019. Muista liittää mukaan CV! 

Linkki hakemukseen: Hakemus kouluttajaksi

EHYT ry on savuton työpaikka.

 

Lisätiedot ja tiedustelut suomeksi:

Koulutussuunnittelija Aino Harvola, aino.harvola(a)ehyt.fi, p. 050 345 9449

Lisätiedot ja tiedustelut ruotsiksi:

Koulutussuunnittelija Annukka Såltin, annukka.saltin(a)ehyt.fi, p. 050 435 4248

X
CAPTCHA
Vahvista, että olet oikea käyttäjä, etkä botti
6 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.