Olet täällä

Nina Karlsson on aloittanut EHYTin kehittämispäällikön tehtävässä

26.09.2018
EHYTin kehittämispäällikön tehtävässä on aloittanut valtiotieteen maisteri Nina Karlsson. Hän on päihdekysymysten asiantuntija, jolla on kokemusta päihdealan tutkimus- ja kehittämishankkeista. Karlssonin työkokemus pohjautuu etenkin pohjoismaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Nina Karlsson haluaa kehittää uudessa tehtävässään niin ehkäisevää päihdetyötä kuin myös vaikuttamistyötä. Lähivuosina on odotettavissa merkittäviä muutoksia sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteisiin. Lisäksi seurataan jo toteutettujen muutosten vaikutuksia esimerkiksi alkoholin kulutukseen, alkoholihaittoihin ja päihdehoitoon. Karlsson katsoo, että on toimittava ennakoivasti ja kansanterveyslinjaa edistäen vaikuttamisen ja päätöksenteon keskeisillä areenoilla.

”Terveyden edistämisen tulisi olla osa kaikkea yhteiskunnallista päätöksentekoa. Näen, että EHYTillä on ensiarvoisen hyvät valmiudet verkostoitua ja kehittää vaikuttamistyötä yhteiskunnan eri alueilla, niin politiikassa kuin muun yhteiskunnallisen keskustelun parissa.

Karlsson näkee, että päätöksentekoon vaikuttavissa keskusteluissa tarvitaan enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta kansanterveyttä edistäville ja sosiaalista eriarvoistumista ehkäiseville päihdepoliittisille tavoittelevalle.

”Vaikuttamistyötä voidaan vahvistaa terävöittämällä tavoitteet suhteessa ajankohtaisiin haasteisiin ja identifioimalla vaikuttamisen keskeiset areenat Suomessa.

Lisäksi Karlssonin tavoitteenani on vahvistaa EHYTin asemaa osana pohjoismaista ehkäisevän päihdetyön toimijakenttää.

”Hyödyntämällä muiden pohjoismaiden ja lähialueiden toimintatapoja ja osaamista voimme laajentaa näköalojamme ja vahvistaa toimintaamme ehkäisevän päihdetyön parissa. Verkostot tarjoavat vastavuoroisesti myös EHYTille mahdollisuuden viedä omaa osaamistamme muihin maihin.”

Aikaisemmin Karlsson on työskennellyt Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuuteen kuuluvassa Pohjoismaisessa hyvinvointikeskuksessa (NVC). Projektivastaavan tehtävässä hän vastasi kahdeksan vuoden ajan pohjoismaisten päihdealan tutkimus- ja kehittämishankkeiden suunnittelusta ja koordinoinnista. Hankkeet keskittyivät aihepiireihin, joiden tiimoilta on erityisen mielekästä tuottaa tietoa yhteispohjoismaisesta tai vertailevasta näkökulmasta. Esimerkkinä tästä on alkoholin haittoja muille tutkinut pohjoismainen tutkija- ja asiantuntijaverkosto, jossa luotiin alan tutkijoiden verkosto ja tuotettiin pohjoismaista tutkimusta. Karlsson on myös aikaisemmin toiminut pohjoismaisen alkoholivirkamiesyhteistyön ja Pohjoisen ulottuvuuden alkoholi-, huume- ja tupakkayhteistyöryhmän jäsenenä edustaen Pohjoismaiden ministerineuvostoa.

 
X