Olet täällä

Kampanjat

Ehkäisevän päihdetyön kampanjoiden kautta pyritään lisäämään ihmisten tietoutta päihdehaitoista, vähentämään päihde- ja pelihaittoja ja edistämään terveitä elintapoja. Kampanjoiden kohderyhmänä ovat niin yksittäiset henkilöt kuin erilaiset organisaatiot ja päättäjät. EHYT on vuosittain aktiivisesti mukana seuraavissa kampanjoissa. Kampanjatapahtumatyyppejä kuten Selvänä rattiin ja Ottomitta ravintolassa löytyy myös sivuvalikosta.

Tipaton tammikuu

Tipaton tammikuu on vakiintunut suomalainen perinne, joka on tiettävästi järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1942. Se on kaikille kansalaisille suunnattu, iloinen ja rento kampanja, jonka avulla kannustetaan pohtimaan omaa alkoholinkäyttöä. Noin joka viides alkoholia käyttävistä aikuisista viettää Tipatonta. Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi perustamalla alkoholittoman pop up -drinkkibaarin, järjestämällä aamukahvitilaisuuden yhteistyökumppaneille tai ohjaamalla Tipatonta jumppaa esimerkiksi torilla. Tipattoman taustalla on Ehkäisevän päihdetyön verkosto ja sitä koordinoi EHYT ry.

www.tipaton.fi

Hakematta Paras - Ethän välitä alkoholia nuorelle!

Nuorille helpoin tapa saada alkoholia on pyytää täysi-ikäinen sisarus tai ystävä ostamaan sitä heille. Hakematta paras -kampanja muistuttaa vanhempia siitä, että myös heidän täysi-ikäiset lapsensa saattavat välittää alkoholia alaikäisille. Sosiaaliseen mediaan painottuva kampanja toteutetaan keväisin touko-kesäkuun vaihteessa.

www.ehyt.fi/hakemattaparas

Savuton Suomi -päivä

Savuton Suomi -päivä on Savuton Suomi 2030 -verkoston koordinoima teemapäivä, jota on järjestetty vuodesta 2016 lähtien. Teemapäivänä järjestetään erilaisia tapahtumia, tempauksia ja seminaareja sekä viestitään aktiivisesti nikotiinituotteiden haitoista. Päivää vietetään 31.5. ja sen teema vaihtuu vuosittain. Savuton Suomi 2030 -verkostoon kuuluu EHYTin lisäksi 17 muuta toimijaa. Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi järjestämällä kampanjaa esittelevän polkupyörämarssin tai pitämällä lettukioskia, joka houkuttelee tuoksullaan ohikulkijoita piipahtamaan kioskille. 

www.savutonsuomi.fi

Selvin päin kesään

Selvin päin kesään -kampanja kannustaa nuoria päihteettömään juhlintaan ja elämäntapaan. Koulujen kesälomien alkamisviikonloppuun painottuva kampanja haastaa myös nuorten vanhempia ja muita nuorten parissa toimivia aikuisia tarjoamaan nuorille turvallisia vaihtoehtoja juhlimiseen. Yksi kampanjan tavoitteista on ehkäistä nuorten yksinäisyyttä kannustamalla nuoria ja vanhempia viettämään yhdessä aikaa. Kampanjaa koordinoi Raittiuden Ystävät ry ja sen taustalla on EHYTin lisäksi lähes 20 muuta toimijaa. Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi järjestämällä jalkautumista nuorten suosimille alueille juhlaviikonloppuina tai järjestämällä nuorille vaikkapa liikunnallista ohjelmaa. 

www.selvinpainkesaan.fi

Asunnottomien yö

Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17.10. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.  Asunnottomien yö on yksi suurimmista sosiaali- ja terveysalan vuosittaisista mielenilmauksista ja silloin monessa kaupungissa järjestetään tapahtumia. Asunnottomien yötä koordinoi Asunnottomien yö -kansalaisliike Vailla vakinaista asuntoa ry:n johdolla. EHYTillä on iso rooli kampanjan järjestämisessä. Vinkkejä Asunnottomien yön tapahtuman järjestämiseen voi lukea osoitteessa www.ehyt.fi/asunnottomien-yon-tapahtuman-jarjestaminen

www.asunnottomienyo.fi

Peliviikko

Peliviikko on pelikasvatukseen keskittyvä teemaviikko, jonka tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää pelaamiseen ja pelaajiin liittyviä ennakkoluuloja. Peliviikolla järjestetään luentoja ja työpajoja sekä mahdollisuuksia pelata muun muassa lauta-, rooli-, konsoli-, mobiili- ja tietokonepelejä. Peliviikolla järjestetään satoja tapahtumia eri puolilla Suomea. Kampanjan taustalla on Pelikasvattajien verkosto, jossa EHYT on mukana ja sitä koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi järjestämällä tietokilpailun, lautapelien vaihtoillan tai työpajan, jossa askarellaan oma peli. 

www.peliviikko.fi

Ehkäisevän päihdetyön viikko

Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään vuosittain marraskuun alussa, viikolla 45. EPT-viikon aikana ehkäisevää päihdetyötä tuodaan esiin vuosittain vaihtuvien kärkiteemojen kautta. Viikon kohderyhmänä ovat ensisijaisesti ehkäisevän työn parissa työskentelevät ammattilaiset: kuntien ja kaupunkien työntekijät, järjestöt ja aluehallintovirastot. Teemaviikon tavoitteena on vähentää päihdehaittoja, lisätä päihteisiin liittyvää tietoutta sekä edistää päihteettömiä elintapoja ja päihdeongelmista kärsivien kansalaisten oikeuksia. Ehkäisevän päihdetyön viikkoa koordinoi Ehkäisevän päihdetyön verkosto EHYT ry:n ja Suomen Punaisen Ristin johdolla. Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi järjestämällä keskustelupaneelin tai luennon tai pitämällä neuvontapistettä esimerkiksi neuvolassa. 

www.ept-verkosto.fi/ept-viikko

Anna lapselle raitis joulu

Anna lapselle raitis joulu on kampanja, johon kuuluu viestintämateriaaleja, kuten juliste ja flyereita sekä tv- ja radio-tietoiskuja. Lisäksi kampanjaan sisältyy viestintää sosiaalisessa mediassa. Kampanjan tavoitteena on saada lasten vanhemmat ja muut joulua yhdessä lasten kanssa viettävät aikuiset miettimään ja vähentämään alkoholin kulutustaan sekä turvaamaan lapsille päihteetön ja raitis joulu. Kampanjassa on vuosittain mukana EHYTin lisäksi hieman yli 30 yhteistyökumppania ja sen pääjärjestäjänä on Selvin päin kesään -kampanjaakin järjestävä Raittiuden Ystävät ry. Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi jakamalla kampanjan julisteita, järjestämällä pienen perhetapahtuman tai pitämällä joulumyyjäiset. 

www.annalapselleraitisjoulu.fi

 

Enemmän tietoa kampanjoista  EHYTin Kampanjaoppaassa.

 
X