Nykyaikainen päihdekasvatus perustuu tutkittuun tietoon

Lapset kuiskuttelevat välitunnilla.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry tarjoaa päihde- ja pelikasvatukseen liittyviä oppitunteja kouluissa ja oppilaitoksissa. Lasten ja nuorten lisäksi tietoa jaetaan vanhemmille ja kasvatusalan ammattilaisille vanhempainilloissa sekä koulutuksissa. Päihdekasvatusta ja siihen liittyvää koulutusta on tarjolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Viime vuonna EHYTin päihde- ja pelikasvatus tavoitti noin 26 570 lasta ja nuorta sekä 3360 heidän vanhempaansa. Lisäksi koulutimme 3790 ammattilaista. Palautteen mukaan osallistujat olivat tyytyväisiä ja kokivat saaneensa hyödyllistä tietoa.

Työ perustuu ajatukseen, että lapsilla ja nuorilla on oikeus saada päihteisiin ja pelaamiseen liittyvää tietoa valintojensa tueksi.

”Päihdekasvatus sanana tuo monen mieleen vanhanaikaisen, moralistisen raittiusvalistuksen, joka perustui pitkälti pelotteluun ja uhkakuvien maalaamiseen. Nykyaikainen päihde- ja pelikasvatus on aivan muuta. Se pohjautuu vahvasti tutkittuun tietoon ja on vuorovaikutteista – se korostaa lapsen ja nuoren omaa roolia ja oivalluksia”, sanoo EHYT ry:n koulutyön päällikkö Päivi Christensen.

EHYTin päihde- ja pelikasvatustunneilla keskustellaan aiheesta rakentavasti eri näkökulmista oppijoiden ikätaso huomioiden. Tunneilla hyödynnetään vuorovaikutteisia menetelmiä, joiden tarkoituksena on innostaa oppilaita esittämään kysymyksiä ja osallistumaan aktiivisesti.

”Puhumme päihteisiin ja pelaamiseen liittyvistä haitoista, mutta yhtä lailla keskustelemme hyvän elämän rakennuspalikoista. Hyvä päihdekasvatus ei ole vain päihde-ehkäisyä, vaan myös suojaavien tekijöiden ja hyvinvoinnin vahvistamista”, toteaa Christensen.

Oppilaiden lisäksi EHYT kouluttaa ammattilaisia ja vanhempia.

”On tärkeää, että lasten ja nuorten vanhemmilla ja heidän parissaan työskentelevillä ammattilaisilla on tietoa tunnistaa ja ehkäistä päihde- ja pelihaittoja, mutta myös välineitä tukea nuorten tasapainoista kasvua. Aikuiset tarvitsevat tutkittua tietoa ja keskustelua vertaistensa kanssa kasvatustehtävänsä tueksi”, muistuttaa Christensen.

 

 

Lisätietoja

Päivi Christensen

Puranen Päivi

Oppilaitostyön päällikkö 050 413 7017
Katso henkilön esittely