Olet täällä

Organisaatio

EHYT ry panostaa tehokkaaseen yhteiskuntavaikuttamiseen, mutta ennen kaikkea myös vahvaan läsnäoloon ja ihmisten kohtaamiseen elämän eri alueilla. EHYT ry toimii myös päihdetyötä tekevien järjestöjen yhteistyön koordinaattorina.

EHYT ry:llä on noin 60 työntekijää ja sen vuosibudjetti on noin viisi miljoonaa euroa. Keskustoimiston ohella järjestöllä on 12 aluetyöntekijää eri puolilla Suomea.

EHYT ry ei tee hoitotyötä päihdeongelmaisten parissa, vaan pyrkii toiminnallaan ehkäisemään alkoholista, huumeista, tupakoinnista ja pelaamisesta aiheutuvia haittoja eri väestöryhmissä. Tätä työtä tehdään niin yksilötasolla (esim. oppitunnit, vanhempainillat, päihteettömät kohtaamispaikat, sosiaalinen media), yhteisöissä (mm. koulut, työyhteisöt, kunnat, opiskelijajärjestöt) ja koko yhteiskunnan tasolla, esimerkiksi vaikuttamalla lainsäädäntöhankkeisiin. Yleisiä nimikkeitä EHYT ry:ssä ovat ”kouluttaja”, ”asiantuntija” tai esimerkiksi ”verkkopedagogi”. EHYT ry toimii Raha-automaattiyhdistyksen tuella.

Säännöt (PDF)

Toimintasuunnitelma 2016 (PDF)

Strategia 2014-2020 (PDF)

Organisaatiokaavio: