Hankkeet
AMIS - Arjen Ammattilaiset (2012-2015) kehittää käytäntöjä, joilla parannetaan ammattiin opiskelevien terveyttä ja elämänlaatua. Työtä tehdään yhdessä oppilaitosten, järjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin. Tavoittelemme ammattioppilaitoksista parempia opiskelu- ja työyhteisöjä sekä pyrimme lisäämään yhteiskunnallista tietoisuutta ammattiin opiskelevien terveyden ja hyvinvoinnin taustatekijöistä.
Työelämän alkoholiohjelma HUUGO tarjoaa tukea työelämässä esiintyvien alkoholihaittojen hallintaan ja erityisesti niitten ennaltaehkäisemiseen. EHYT ry toteuttaa HUUGO-toimintaa yhdessä Työturvallisuuskeskuksen kanssa, jonka kautta toimintaa tukevat myös kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt niin työntekijä- kuin työnantajapuoleltakin
HuuMaa on huumetyöhanke, jonka tarkoituksena on välittää tietoa huumekasvien viljelyn yhteyksistä kehitys- ja ihmisoikeuskysymyksiin. Näin edistetään sitä, että huumeista käytävässä keskustelussa tarkasteltaisiin asioita globaalisti ja että siinä otettaisiin huomioon huumetalouteen osallistuvien ihmisten näkökulmat.
Lopettaja-kilpailu on ammatillisissa oppilaitoksissa toteutettava tupakoinnin lopettamiskilpailu, joka on syntynyt Savuton-Helsinki -verkoston toiminnan tuotoksena yhteistyössä Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa.
Mobiiliapu-hanke (2009-2013) on Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittama vaativissa elämäntilanteissa elävien ihmisten auttamiseksi suunnattu hanke. Hankkeen tarkoituksena on soveltavaa teknologiaa hyödyntäen tarjota helposti ja nopeasti tietoa, neuvoa ja tukea asioista, jotka voivat vaikuttaa positiivisesti näiden ihmisten elämään. Hankkeen tavoitteena on sekä tietojärjestelmän että mobiili- ja internetpalveluiden sisältöjen kehittäminen. Näin voidaan vastata yhä monipuolisempiin palvelutarpeisiin. Hankkeen aikana palvelu on laajentunut kattamaan koko Suomen. Hankkeen kumppanit ovat A-klinikkasäätiö, Helsingin Diakonissalaitos, HIV-tukikeskus, Pro-tukipiste ja Rikosuhripäivystys.
Pelitaito-projekti (2010-2014)
EHYT ry toteuttaa viisivuotisen lasten ja nuorten pelihaittojen ehkäisyyn keskittyvän Pelitaito-projektin (2010-2014) Raha-automaattiyhdistyksen tukemana. Toiminta on valtakunnallista ja kohdistuu lasten ja nuorten lisäksi heidän sidosryhmiinsä kuten vanhempiin, koulun henkilökuntaan sekä kohderyhmän kanssa työskenteleviin muihin ammattilaisiin ja vapaaehtoistoimijoihin. Työskentelyssä käytetään EHYT ry:n monipuolisia menetelmiä sosiaalisissa medioissa sekä kouluissa ja oppilaitoksissa
Eläkeikäisten päihdehaittojen ehkäisyn yhteistyöhanke on EHYT ry:n ja kahden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön – Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n ja Eläkeläiset ry:n – yhteisprojekti, jonka tavoitteena on eläkeikäisten keskuudessa ilmenevien päihdehaittojen ennaltaehkäisy. Tavoite toteutetaan hyödyntämällä eläkeikäisten yhteisöjen omaa toimintaa elämään voimavaroja luovana tekijänä ja mallintamalla se hyviksi, levitettäviksi kokemuksiksi ja käytännöiksi. Lisäksi hyödynnetään eläkeläisjärjestöjä laajassa mitassa koulutuksen ja viestinnän kanavana.
EHYT ry:n ja Sininauhaliiton yhteishankkeen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää rippikouluikäisten päihteidenkäyttöä sekä vahvistaa heidän kykyään tehdä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta myönteisiä valintoja.
Selväpeli.fi on EHYT ry:n tuottama verkkosivusto nuorten liikenneturvallisuuden edistämiseksi.
Smokefree on EHYT ry:n koordinoima valtakunnallinen hanke, jota toteutetaan pääasiallisesti oppilaitoksissa. Hanke on osa Nuorten tupakoinnin ehkäisy -ohjelmaa (koordinoija Suomen Syöpäyhdistys), jonka toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Taitolaji-toiminta on suunnattu aikuisille, jotka haluavat muuttaa alkoholinkäyttöön liittyviä tottumuksiaan. Toiminnassa kehitetyt menetelmät soveltuvat alkoholinkäytön vähentämiseen tai käytön lopettamiseen. Tavoitteen voit asettaa itse. Taitolaji-toiminnan avulla voit virittää luovuuttasi ja ajatteluasi omien voimavarojesi, sekä sinulle sopivimpien ratkaisukeinojen löytämiseen. Toiminnan peruslähtökohtana ovat yksilölliset ratkaisu- ja muutosprosessit, joita tuetaan erilaisissa ryhmissä.








