Alkoholi
Päihdekysymysten yhteiskunnallisista ratkaisuista riippuu merkittävä osa hyvinvoinnistamme nyt ja tulevaisuudessa. Päihdeongelmat koskevat tavalla tai toisella meitä kaikkia. Suomessa juodaan alkoholia enemmän kuin koskaan ennen. Kulutuksen kasvaessa alkoholihaitat ovat myös vääjäämättä lisääntyneet. Haitat voivat syntyä alkoholin yksittäisestä käyttökerrasta tai sen pitkäaikaisesta runsaasta käytöstä.
EHYT ry toimii sen puolesta, että päihdekysymysten merkitys kestävän kehityksen kannalta ymmärretään. Edistämme korkeatasoista, tutkittuun tietoon ja kokemukseen perustuvaa yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua päihdekysymyksistä.
EHYT ry:n toiminnan yksi päätehtävistä on alkoholin käytön ehkäisy. Järjestö tukee päihteettömiä valintoja ja tuottaa tietoa terveyttä edistävien valintojen tekemiseksi. EHYT ry korostaa kansalaisten oman elämänhallinnan keinoja ja omaa vastuuta päihteiden käytössä. Tilanneraittiutta pidetään keskeisenä strategisena toiminnan lähtökohtana.








